Tuo otsikon lausahdus on viime aikoina pompannut milloin mistäkin, radion lisäksi lähinnä facebook-kommenteista. Alkaa pikkuhiljaa korpeemaan mokoma. Kuinka moni oikeasti on ollut paikalla ennen muita ja jäänyt viimeisenä paikalle? Minä olen. Toinen asia sitten on, missä kohtaa siinä on mitään järkeä.

Koko vartalon treenaavat salipäivät ei ole parhaita mahdollisia. Mieluummin sitten käy sen kolme-neljä kertaa viikossa ja treenaa aina eri lihaksia/kokonaisuuksia. Yksi salikerta voi ihan hyvin kestää alle tunnin, sisältäen hyvän alkuverkan, pikkuvenyttelyt, treenin, loppuverkan ja venyttelyt. Testosteronin eritys vähenee merkittävästi 45-60 minuutin jälkeen treenin alusta. Jos tarkoitus on treenata nimenomaan voimaa (pikavoima, maksimivoima, kestovoima...), tehollinen saliaika kannattaa siinä vaiheessa lopettaa.

Melkein innostuin. Palautumisesta taidan kiivailla myöhemmin.

 

Musta Barbaari ei ollut ensimmäinen aiheesta laulanut. "Punttisalin hämärään muiden lähdettyä jään..."