Tänään kävi nuohooja. Mukava ukko. Kun hän oli lähtenyt, mietin hetken, mitä tekisin. Vaihtoehtoja oli paljon: siivousta, ruuanlaittoa, yleistä järjestelyä, ompelua... Päätin lähteä koirien kanssa lenkille. Sen paremmin suunnittelematta taivalsimme tuota lähintä pikkutietä metsän suojaan. Ensimmäisen ylämäen jälkeen koirat jäivät haistelemaan tien sivuun jotain. Silloin vasta tajusin, että nyt on mahdollisuus mennä ihan huolella metsään! Reilun vuoden lenkit ovat rajoittuneet tieverkoston mukaan vaunujen takia. Nyt poika oli hoidossa, joten sain vapaasti mennä mihin huvitti. Suuntasimme aukkohakkuun läpi soramontun viereen ja jatkoimme niitylle. Siellä bongasimme pikkuiset sorkan jäljet, ja päästin vanhemman koiran irti. Se kirmaili iloisena! Hyppäsimme ojan yli metsään, jossa en ennen ollutkaan käynyt. Kiivettyämme mäen päälle, näimme kääntöpaikan. Arvelin, että tietä seuraamalla saisimme hyväsen lenkin. Kivempaa kuitenkin oli kulkea umpimetsässä, joten palasimme vähän eri kohdasta niitylle ja jatkoimme sen kulmasta polkua pitkin puron yli matkaamme. Käväisimme myös riistapellolla ja tuttuja reittejä kunnanrajaa vihdoin pikkuhiljaa kotiinpäin. Lenkki kesti melkein kaksi tuntia. Koirat, varsinkin vapaana kulkenut, olivat iloisia. Olin minäkin! Tällaista kun saisi useammin harrastaa! Yleensä vain pojan ollessa hoidossa, olen suunnitellut "tärkeitä" puuhia tai sitten on ihan oikeita töitä. Saattaapi olla, että talvella pakkaan pojan kantoliinaan ja lähdemme lumikenkäilemään. Aika näyttää. Kiva retki oli.